Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikea. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. lokakuuta 2014

Keittiön kasausta ja asennusta


Joku ehkä vielä muistaakin postauksen meidän pikku-Ikea-reissusta, jolloin ostettiin keittiö? Hehheh, paketteja tosiaan oli pitkälle toistasataa ja niiden kasaaminen vasta lystiä olikin, kuten ehkä kuvitella saattaa. Vain, koska Ikea. Kasaaminen sinänsä sujui aika vauhdikkaasti, keittiön kaappien rungot kasaantui päivässä kahden kasaajan voimin ja laatikoita oli tarkoitus alkaa kasaamaan vasta, kun rungot olisivat paikoillaan. Kasaus ei tosiaan mennyt niinkun strömssössä. Ollaanpahan opittu todella moneen kertaan kantapään kautta, että jos haluaa kasata Ikeaa kerralla oikein, niitä ohjeita PITÄÄ seurata. Eikä tehdä niinkun olettaa seuraavaksi tehtävän. Muutaman kirosanan, purkamisen ja uudelleenkasaamisen jälkeen ei ehkä ihan heti kiinnosta kasata uutta Ikea-keittiötä. Toisaalta, seuraava menis varmaan tuplanopeudella kun tiedetään miten mikäkin kannattaa tehdä. :)

Keittiöstä mainittakoon siis, että koko keittiö hankittiin Ikeasta ja suunniteltiin se kokonaan itse. Lopuksi suunnitelma käytiin läpi keittiömyyjän kanssa ja tsekattiin, että kaikki toimii niinkun pitää. Meidän keittiön pohjaa ei saatu ihan täydellisesti täytettyä Ikealla, ainakaan niin miten suunniteltiin, joten osa kikkailtiin ihan itse (tai siis.. Patrik nikkaroi :)). Näitä oli mm. kapea 18cm avohyllykkö tiskikaapin ja kulmakaapin väliin, matalan ikkunan alle tehty penkki sekä kulmakaapin ja karusellin takanurkkaan nikkaroitu kulkuaukko ja -kotelo pystysuoraan kulkeneille lämpöputkille. Kodinkoneista kiertoilmauuni, induktioliesi ja liesituuletin hankittiin Ikeasta, loput valikoitiin Samsungin ja Siemensin valikoimista Gigantista. Jääkaappipakastin on sen verran iso möhkäle, että sen sisäänkantamiseksi piti irroittaa ulko-ovi! :D

Sen pidemmittä puheitta, kuvia kehiin! (verta, hikeä, kyyneliä)

Tämän tyyppisiä virheitä sattuu, kun ei lue suurennuslasin kanssa ohjetta. :) Ja voin sanoa että sama moka tehtiin jokaisen 26 laatikon kanssa: ei kun purkuun ja uusiks kasaan...

Jos laatikoita oli 26kpl, niin näitä kiskoja oli sitten se 52kpl.. Siinähän ruuvailet. :D

Sekamelska. Tässä vaiheessa kului pizzaa.. Paljon.. Pizzakuskille ei tarvinnut enää edes osoitetta kertoa. Hups

Runkoa, laatikoita, kiskoja...

Ei, Ikean laatikoiden etusarjojen tai vetimien mukana EI tule sabluunaa jonka avulla sen saisi porattua keskelle jokaista laatikkoa. Tässä on meidän patentti!

Miten tähän kuvaan mahtuu pyykitkin?! :D Todellakin elämää remontin keskellä, se on just tätä. Oot pessyt kaks koneellista pyykkiä ja kun ne on kuivuneet, päällä on sentti pölyä :)

Pari laatikkoa

Kolo astianpesukoneelle.

Kolo avohyllykölle

Altaalle sahattiin reikä työtasoon. Aika tarkkaan saatiin mitata sen paikka, tän kun täytyy kerralla onnistua.

Patrik teki täydellisen avohyllykön kalustelevystä!!

Avohyllyn kiinnitystä.. Tässä näkyy myös nuo lähes-ongelman-aiheuttaneet lämpöputket nurkassa. On sieltä jotain sahailtu pois.

Pizzat taisi tulla justiinsa, kun alettiin tekemään aukkoa induktiolle. Makita jäi tohon!

Keittiö alkaa hahmottua!
Kuvat valmiista keittiöstä tulee myöhemmin.. ;) sori!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Keittiöluonnos ja Ikeareissu

Päätimme olla hätähousuja ja kiirehtiä (ennen purkutöiden aloittamista :D) Ikean Keittiöviikoille hakemaan uusi keittiö ja hyödyntämään niiden tarjoukset. Ensin oltiin aika skeptisiä Ikea-laadun suhteen, mutta pikaisen googlettelun tuloksena totesimme, että ilmeisesti ainoa joka erottaa Ikea-keittiöt muista (merkki)keittiöistä on se, että ne täytyy kasata itse. Ikean sivuilla on toooodella helppokäyttöinen suunnitteluohjelma, jolla suunnittelimme uuden keittiön. Ihan itse!

Tähtimön keittiö on siitä haasteellinen, että siellä ei ole yhtäkään ehjää seinää. Yhdellä seinällä on kulkuaukko eteiseen, kahdella seinällä on ikkunat 70cm korkeudessa lattiasta joista toisen alla on suurehko patteri, neljännellä seinällä on nurkassa hormi ja seinä muuten avataan olohuoneeseen. Koska työtaso ei voi tulla ikkunan eteen, päätimme katkaista tason, tehdä saarekkeen ja kokeilla laatikoista ja työtasosta rakentaa penkin ikkunan eteen. Suunnitelma näyttää tältä.

Kuvassa on pieniä epäkohtia, kuten kaapit eri korkeudella, vetimet väärään suuntaan, ikkuna väärällä korkeudella, yms ;) En alkanut enää korjailemaan!
Koska olimme tuotelistan loppusumman nähtyämme varsin tyytyväisiä, päätimme hosua ja lähteä heti samana viikonloppuna Ikeaan. Keittiöosastolle päästyämme (siellä oli muuten muutama muukin, kun oli viimeinen keittiöviikkojen tarjousviikonloppu!), valitsimme mieleisemme vetimet, työtason värit ja kaapinovet, otimme vuoronumeron ja odotellessa katselimme Ikean kodinkoneita ja lavuaareja. Otimme Ikeasta ainoastaan induktiotason ja uunin. Kun meidän vuoro tuli viimein, kävimme vielä varsin pätevän myyjän kanssa läpi suunnitelmamme ja teimme muutamia muutoksia, joita hän osasi heti ehdottaa. Oli aika mielenkiintoista huomata, että vaikka myyjä oli hyvin nuori nainen (ei ehkä sellainen, jolta ensimmäisenä lähtisit ostamaan keittiötä ulkonäön perusteella), hänen ammattitaitonsa yllätti meidät molemmat. Myyjä käytti suunnitelmamme kanssa aikaa ja teki meille poimintalistan ja tilasi mm. saarekkeen työtason, joka tulee mittatilaustyönä suoraan kotiovellemme jälkikäteen. Saimme poimintalistan, jossa oli krhm 155 tuotetta. Lähdimme huvittuneina varastolle, otimme kahdet kärryt ja aloimme keräämään. Tuotteet on poimintalistassa hylly- ja lokerojärjestyksessä, joka nopeutti tosi paljon keräämistä! Kaikki keittiön osat on rajattu kolmelle kokonaiselle hyllylle, joten liikkumista ei hirveästi kärryjen kanssa tullut. Kärryjä kuitenkin tarvittiin lopulta neljä..... jonka lisäksi yksi kärryllinen (koneet) tuli vielä asiakaspalvelusta ja lisäksi yhdessä Ikeakassissa oli kaikki vetimet, saranat ja jalat. Huh mikä määrä tavaraa.


Sitten kassalle...

Juu-u, viivakoodit samaan suuntaan ja niin edelleen.... :D

Äkkiä kaikki autoon ja menoks.
Kun keittiö oltiin saatu viimeisiä laatikoita myöten autoon, oltiin molemmat ihan rättipoikkipuhki, nälkäisiä ja janoisia. Koko Ikeareissu kesti n. 4,5h, joten kiitimme itseämme jälkikäteen kun käytiin syömässä juuri ennen Ikeaa! Myös paluumatkalla saatiin pysähtyä syömään ja huilaamaan. :)

Kun päästiin takaisin Hämeenlinnaan, oli vielä yksi kantourakka edessä. Sijoitettiin keittiölaatikot toistaiseksi eteiseen, jonne järjestin kaikki valmiiksi kasausta varten: yhdessä osiossa on kaikki rungot, yhdessä laatikot, yhdessä ovet, ja niin edelleen. Tässä ei toki ole kaikki; pitkät tavarat, koneet ja säkillinen pikkutilpehööriä vietiin suosiolla tulevaan työhuoneeseen. Tällä- ja tähänastisella kokemuksella ollaan molemmat tosi tyytyväisiä keittiönhankintaan Ikeasta, se meni todella vaivattomasti ja helposti vaikka päivän aikaa se vaatikin. Mutta jos hinta on alle puolet kaikista muista keittiöistä (merkkikeittiöistä ehkä neljännes?) ja koko keittiö on näin helposti suunniteltu ja haettu, niin kyllä kelpaa. :)

Voitte vaan kuvitella, kuinka malttamattomina haluttaisiin päästä jo kasaamaan uutta keittiötä! Ensin kuitenkin vielä purkua, purkua, purkua....... :)