tiistai 15. huhtikuuta 2014

Muutto taloon

 Tavarat pakkautui vanhan asunnon 52m2:sta ennätysvauhdilla, oikeastaan yhdessä illassa/yössä! Meillä oli juuri riittävästi laatikoita varattuna tavaroille ja muutto sujui yllättävän kivuttomasti. Pakkaamista hankaloitti tietysti se, että suurin osa tavaroista tulee jäämään laatikoihin vielä pitkäksi aikaa. Pakattiin kaikki vaatteet, pyyhkeet ja lakanat jätesäkkeihin (miksi niiden pitää olla niin huonolaatuisia nykyään :@) ja kaikki muu sitten laatikoihin. Muuton helpottamiseksi kirjoitin jokaiseen laatikkoon ja säkkiin sen paikan talolla ja lyhyesti, mitä laatikko sisältää. Muuttoon saimme peräti neljä apuria, joten kuusihenkisellä porukalla muutto oli tehty supervauhtia: aloitettiin muutto yhdeksältä, jo o kahdelta istuttiin koko porukka syömässä ravintolassa, viimeinen kuorma lastattuna autoihin! Meillä oli valmiiksi tehty pohjapiirrosluonnos talon yläkertaan, jossa on tarkoitus asua alkuun. Näin ollen kaikki osasivat kantaa laatikot suoraan niille  tarkoitetuille paikoille ja laatikoiden lapuista sitten nähdään, jos tarvitaan jotain.

Heippa, keskustan asunto! Jopa loppusiivous tehtiin vielä samana, muuttopäivänä.
 Koko muuttopäivän saimme nauttia mielettömästä keväisestä kelistä, ja oli aika ihanaa huomata nämä krookuksen alut omalla kotipihalla! ♥


 Talon yläkerrassa on nyt ainoastaan kaikki "arkielämää helpottavat" huonekalut, kuten keittiönpöytä, muutama tuoli, sohva, sänky, pikkupöytä tietokoneelle, pieni tv-taso ja Lundiahylly vaatteille ja liinavaatteille. Kaikki ylimääräiset työpöydistä koneisiin ja muihin huonekaluihin on varastoituna toistaiseksi.



 Meidän semimodernit huonekalut ei ehkä ole suunniteltu näihin retrohuoneisiin... Mutta ei se mitään  :D
Asumisessa eniten haastetta tuottaa alussa putkiremontti ja keittiön puute. Näin ollen hanasta ei tule vettä, vessa täytyy vetää manuaalisesti kellarista kannetuilla ämpärillisillä vettä, suihkusta ei tule lämmintä vettä, eikä käytössä ole mitään tämän päivän normaaleja keittiökoneita yms. Ruoka valmistetaan joko mikrossa, yhden levyn keittolevyllä tai grillissä ja hanan ja lämpimän veden  puutteesta tiskaaminen poissuljettiin jo heti alkuun joten kaikki astiat on edelleen huolellisesti pakattuina laatikoissa ja elämme epäekologisesti kertakäyttöisillä astioilla. Keittiönurkkaan viritettiin 20 litran hanallinen kanisteri, jota saa täyttää monta kertaa viikossa kellarissa, joka on toistaiseksi ainoa paikka jossa kulkee vesi.

 
Heti muuttoviikonloppuna oli saatava tulppaaneja pöydälle :)

 Tulppaanien ohella myös verhot oli tietysti saatava ikkunaan, matot lattialle, vaatteet säkeistä Lundiaan ja jotain pieniä asioita paikoilleen tuomaan kodintuntua. Onhan täällä vähän ahdasta, mutta mihin me nyt sitä tilaa tarvitaan kun remontoidaan kaikki se aika, mitä ei olla töissä!


Kiitos kaikille, jotka olivat auttamassa muutossa ja ootte muuten pistäytyneet vierailulle ja tarjonneet apua lähes mihin vaan ja ootte lähettäneet meille yllätyksiä uuteen postilaatikkoon! ♥ Viikko muuton jälkeen paha karma tuli vierailulle, toi flunssan ja siitä toivuttuani laittoi mun mahan niin kipeäksi, että lääkäri totesi umpparin tulehtuneen. Lääkärikäynti päättyi leikkauspöydälle ja vuodeosastolle, seurauksena kahden viikon sairasloma ja kielto nostaa mitään raskasta. Näin ollen en pääse itse osallistumaan remontointiin ainakaan pariin viikkoon, enkä mihinkään muuhunkaan. Tällä hetkellä, vajaa viikko leikkauksen jälkeen, pystyn kävelemään jo lähes suorassa joten eiköhän tästä toivuta. Vielä kun hengästymisen saisi laskettua normaalille tasolle ja pystyisi tekemään edes jonkinlaisia kiertoliikkeitä ilman kipuja... Noh, päivä kerrallaan. :)

Kantavan seinän purkaminen

Keittiön ja olkkarin välissä on seinä, joka halutaan poistaa. Tällä ratkaisulla päästään myös vaikuttamaan asuinkerroksen pohjaratkaisuun merkittävästi. Talon pohja on kokoa 8m x 9m, joten tämän seinän poistamisella yhden huoneen kokonaispituus tulee olemaan huikeat 9 metriä! Tilan ikkunat on itään ja pohjoiseen päin, joten aurinko ei suoraan paista tähän tilaan muulloin kuin aamulla. Kolmen suuren ikkunan ansiosta kuitenkin luonnonvaloa tulvii sisään :)

Mitä kantavan rakenteen muuttamiseen tulee, niin suunnitteluun tarvitaan ilmeisesti vähintäänkin rakennusalan ammattilaista ja rakennusvalvonnan lupaa tehdä suuri muutos talon rakenteeseen. Lupa-asia unohtui, voi olla ettei sitä edes tarvittaisikaan. Ja mitä rakennusalan ammattilaiseen tulee, niin ei pidä unohtaa, että Patrik on rakennusmestari. ;) Joten tuumasta toimeen, Starkkiin hakemaan puutavaraa ja yksi osaava-auttava käsipari lisää!

Kakkosnelosta, kakkosvitosta ja lautaa.
Jotta seinän rakenteesta voi varmistua, oli revittävä yläkerran lattia auki seinän yläpuolelta. Rintamamiestaloissa on ilmeisesti sellainen "kaikki tukee toisiaan" -rakenne, jolloin käytännössä kaikki seinät on kantavia. Ymmärrettäväähän tuo, kun talon rakennusaikana kaikki on tehty hartiavoimin ja itse. Ilman telineitä, nostureita ja kaikenlaisia koneita. Miehet ottivat kaiken ajan, jonka kantavan rakenteen muuttamisen suunnittelu tarvitsee ja sehän kannatti. Pölyä oli valtavasti, joten vinkkinä muillekin: puruhommiin kannattaa varustautua kunnollisella hengityssuojaimella. Mukavoittaa työskentelyä aikalailla!

 

Vähän ehkä jännitti, kun yläkerta meni kuvanmukaiseen kuntoon ja sinne olis tarkoitus muuttaa viikon päästä remonttiajankohdasta. :D Miehet kuitenkin sai huoneen takaisin ennalleen, kun eivät rikkoneet lattiamattoa. 






 Tuntui aika hassulta, kun tämmöiset hepposet ohuet tolpat kannatteli koko yläkertaa talon toiselta puolelta, hormin ja ulkoseinän väliltä. Ja noi tolpat oli lähes läpilahonneita... Jotta uuden rakenteen voi tehdä, täytyy vanhat saada pois. Ja mitä tapahtuukaan, kun kantavat tolpat nappaa pois.. Yläkerta romahtaa alas. Joten miehet rakensivat väliaikaisen rakenteen vanhoista ovenkarmeista ja kakkosnelosista. Ovenkarmit ruuvattiin seinärakenteen molemmille puolille ja pystyyn tuettiin kakkosneloset. Rakenne oli niin vahva, että kakkosnelosia hakatessa paikalleen, oli nähtävissä hyvin pieni yläkerran notkahdus - ylöspäin! 






Nyt se on poikki!
Vanhat kantavat tolpat saatiin irti niin, että toinen miehistä oli yläkerrassa puukkosahan kanssa ja toinen nitkutti tolppia alakerrasta ja tähysti, vielä olisi nauloja.


Uusi kantava rakenne tehtiin luonnollisesti samaan kohtaan. Ylös tuli vaakapalkki, joka muodostui kahdesta kakkosvitosesta, joka sitten ruuvattiin lujaa kiinni yläkerran molempien puolien lattiarakenteisiin ja palkkia kannattelemaan tuli molemmista päistä seinän viertä kulkevat kakkosvitoset. Näin ollen vanhan seinän kohdalle jää pystytolpat näkyville seinään. Tolppien syvyys vähenee luultavasti vähän, kun seiniin saadaan levyt. Katossa palkki mahtui kokonaisuudessaan yläkerran lattiarakenteiden väliin, eli ei näin ollen vaikuta alakerran katon levyttämiseen tai panelointiin.




Näin siisti siitä tuli!

Purkua, purkua, purkua


Terveisiä remontin keskeltä!
Paljon on ehtinyt tapahtua, mutta mikään ei ole ehtinyt blogiin. Yritän kiriä... :) Kaikista alakerran huoneista on nyt revitty pinnat pois, niin seinistä, katoista kuin lattioista. Ulkoseinissä oli tosi paksut pahvit (ja viisinkertaiset tapetit), kun taas sisäseinien pahvit irtosivat lähes kokonaisina. Purkaminen itsessään on ollut hetkittäin jopa mielekästä, kun on löytynyt hauskoja yllätyksiä: esimerkiksi hormi oli päällystetty 50-luvun sanomalehdillä, tämä paljastui kun tapetin repi irti! Ei vielä keksitty, miksi näin on aikanaan tehty.

Keittiön ja sähköjen purkua
Kun allaskaapit oli saatu irti, paljastui seinästä yllätys: vanha kosteusvaurio! Puut olivat ihan mustia, lahonneita ja puru oli painunut alas. Mikään ei kuitenkaan ollut enää kostea/homeessa, joten ei syytä huoleen. Seinä menee purkuun joka tapauksessa.



Koska seinä menee purkuun, siitä irroitettiin myös vaakalaudat. Purut laskettiin alas repimällä pahvi rikki alhaalta. Huomattiin ainakin se, että puru on todella tervettä ja todella tiiviisti rakenteissa. Kuvassa ei nimittäin ole kaikki, mitä tuosta kapeasta seinänpätkästä laskeutui.



Seinä saatiin purettua tähän pisteeseen saakka. Ja tässä  pisteessä voitiin todeta, että seinärakenteet ovat kantavia. Eli eipäs sitä puretakaan ihan noin vaan.. Kuvasta kuitenkin saa vähän visiota, minkäkokoinen ja -muotoinen on meidän keittiö-olkkari-tilasta tulossa.



Purkujätettä on tullut ihan valtava määrä. Ja me vielä mietittiin aluksi, raaskitaanko ottaa lava pihaan! Nyt on lava jo kertaalleen tyhjennettykin, laskun loppusummaa ei vielä tiedetä. Jännityksellä eteenpäin...

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Keittiöluonnos ja Ikeareissu

Päätimme olla hätähousuja ja kiirehtiä (ennen purkutöiden aloittamista :D) Ikean Keittiöviikoille hakemaan uusi keittiö ja hyödyntämään niiden tarjoukset. Ensin oltiin aika skeptisiä Ikea-laadun suhteen, mutta pikaisen googlettelun tuloksena totesimme, että ilmeisesti ainoa joka erottaa Ikea-keittiöt muista (merkki)keittiöistä on se, että ne täytyy kasata itse. Ikean sivuilla on toooodella helppokäyttöinen suunnitteluohjelma, jolla suunnittelimme uuden keittiön. Ihan itse!

Tähtimön keittiö on siitä haasteellinen, että siellä ei ole yhtäkään ehjää seinää. Yhdellä seinällä on kulkuaukko eteiseen, kahdella seinällä on ikkunat 70cm korkeudessa lattiasta joista toisen alla on suurehko patteri, neljännellä seinällä on nurkassa hormi ja seinä muuten avataan olohuoneeseen. Koska työtaso ei voi tulla ikkunan eteen, päätimme katkaista tason, tehdä saarekkeen ja kokeilla laatikoista ja työtasosta rakentaa penkin ikkunan eteen. Suunnitelma näyttää tältä.

Kuvassa on pieniä epäkohtia, kuten kaapit eri korkeudella, vetimet väärään suuntaan, ikkuna väärällä korkeudella, yms ;) En alkanut enää korjailemaan!
Koska olimme tuotelistan loppusumman nähtyämme varsin tyytyväisiä, päätimme hosua ja lähteä heti samana viikonloppuna Ikeaan. Keittiöosastolle päästyämme (siellä oli muuten muutama muukin, kun oli viimeinen keittiöviikkojen tarjousviikonloppu!), valitsimme mieleisemme vetimet, työtason värit ja kaapinovet, otimme vuoronumeron ja odotellessa katselimme Ikean kodinkoneita ja lavuaareja. Otimme Ikeasta ainoastaan induktiotason ja uunin. Kun meidän vuoro tuli viimein, kävimme vielä varsin pätevän myyjän kanssa läpi suunnitelmamme ja teimme muutamia muutoksia, joita hän osasi heti ehdottaa. Oli aika mielenkiintoista huomata, että vaikka myyjä oli hyvin nuori nainen (ei ehkä sellainen, jolta ensimmäisenä lähtisit ostamaan keittiötä ulkonäön perusteella), hänen ammattitaitonsa yllätti meidät molemmat. Myyjä käytti suunnitelmamme kanssa aikaa ja teki meille poimintalistan ja tilasi mm. saarekkeen työtason, joka tulee mittatilaustyönä suoraan kotiovellemme jälkikäteen. Saimme poimintalistan, jossa oli krhm 155 tuotetta. Lähdimme huvittuneina varastolle, otimme kahdet kärryt ja aloimme keräämään. Tuotteet on poimintalistassa hylly- ja lokerojärjestyksessä, joka nopeutti tosi paljon keräämistä! Kaikki keittiön osat on rajattu kolmelle kokonaiselle hyllylle, joten liikkumista ei hirveästi kärryjen kanssa tullut. Kärryjä kuitenkin tarvittiin lopulta neljä..... jonka lisäksi yksi kärryllinen (koneet) tuli vielä asiakaspalvelusta ja lisäksi yhdessä Ikeakassissa oli kaikki vetimet, saranat ja jalat. Huh mikä määrä tavaraa.


Sitten kassalle...

Juu-u, viivakoodit samaan suuntaan ja niin edelleen.... :D

Äkkiä kaikki autoon ja menoks.
Kun keittiö oltiin saatu viimeisiä laatikoita myöten autoon, oltiin molemmat ihan rättipoikkipuhki, nälkäisiä ja janoisia. Koko Ikeareissu kesti n. 4,5h, joten kiitimme itseämme jälkikäteen kun käytiin syömässä juuri ennen Ikeaa! Myös paluumatkalla saatiin pysähtyä syömään ja huilaamaan. :)

Kun päästiin takaisin Hämeenlinnaan, oli vielä yksi kantourakka edessä. Sijoitettiin keittiölaatikot toistaiseksi eteiseen, jonne järjestin kaikki valmiiksi kasausta varten: yhdessä osiossa on kaikki rungot, yhdessä laatikot, yhdessä ovet, ja niin edelleen. Tässä ei toki ole kaikki; pitkät tavarat, koneet ja säkillinen pikkutilpehööriä vietiin suosiolla tulevaan työhuoneeseen. Tällä- ja tähänastisella kokemuksella ollaan molemmat tosi tyytyväisiä keittiönhankintaan Ikeasta, se meni todella vaivattomasti ja helposti vaikka päivän aikaa se vaatikin. Mutta jos hinta on alle puolet kaikista muista keittiöistä (merkkikeittiöistä ehkä neljännes?) ja koko keittiö on näin helposti suunniteltu ja haettu, niin kyllä kelpaa. :)

Voitte vaan kuvitella, kuinka malttamattomina haluttaisiin päästä jo kasaamaan uutta keittiötä! Ensin kuitenkin vielä purkua, purkua, purkua....... :)

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Purku aloitettu!

Kaupantekopäivän iltana oli heti päästävä tekemään jotain. ;)

Heti kaupantekopäivän jälkeisenä viikonloppuna lähdimme pienelle ajelulle, hakemaan mm. pakettiautoa ja työkaluja. Illalla kokeiltiin umpimähkää irrottaa levynpalaa ulkoseinästä. Säikähdettiin aika pahanpäiväisesti, kun levyn/pahvin alta paljastui jotain pölisevää valkoista.....


Katottiin toisiamme ja todettiin että "jaa". Onko tää talo kuitenkin homeessa ja mätä, vaikka teetettiin kuntotarkastus, jossa talo todettiin terveeksi?? Aloin heti googlettamaan puhelimella.. Joku jossain kertoi, että hometutkimuksen pystyy tekemään veden avulla: Lasiin vettä, valkoinen mömmö sinne, jos se hajoaa niin ei varmasti ole hometta, jos jää kellumaan niin voi olla hometta. Mömmö hajosi vähän (hyvin vähän) mutta jäi kellumaan. Tehtiin muillekin ulkoseinille nopeita pistokokeita. Olkkarin seinästä löytyi samaa valkoista... Toisestakin seinästä löytyi.. Tulevan työhuoneen seinästä löytyi samaa.. Todettiin, että jokaisessa kohdassa se valkoinen läntti on korkeintaan 40cm halkaisijaltaan, puu vaikuttaa täysin terveeltä eikä kostuneelta tai muuten vahingoittuneelta. Valkoinen aine on todella pieneksi pölyksi hajoavaa kun siihen koskee, superkevyttä, sähköistä, kuitumaista, jonkin suihkutettavan eristeen kaltaista sekoitusta. Lähdettiin vähän pettyneinä pizzerian kautta kotiin.





Nämä kaksi pistokoetta paljastuivat "puhtaiksi". Kaikki pistokokeet, jotka kohdistui harjan suuntaisille ulkoseinille, paljastivat valkoisia länttejä. Miksi miksi miksi?





Googleteltiin kotona lisää ja ollaan kyselty tutuilta asiantuntijoilta. Kaikki olivat sitä mieltä, että jos puu ei ole märkä tai lahonnut, kyseessä ei voi olla home. Joku veikkasi jotain kalkkijäämää tai -muodostumaa, mutta että puupinnassa? Kellarinlattiassa sellaista taisi olla ja se lienee todennäköisempi paikka sen esiintymiselle muutenkin. Tulimme siihen lopputulokseen, useiden lähteiden avulla, että valkoinen aine on luultavasti jotain ureaformaldehydiä, jota on joskus 50- ja 60-luvuilla käytetty lisäeristeenä. Aine on sekoitettu veden avulla tee-se-itse-tyyliin ja jos koostumus ei ole ollut täydellinen, se on saattanut kastella lautoja hieman. Siitä johtuu ilmeisesti noi länttien kosteannäköiset reunat, vaikkei ne kosteita olekaan. Joka tapauksessa, aine on erittäin todennäköisesti myrkytöntä ja vaaratonta ja me harjataan se vaan pois. :) Huh.







Olkkarin ja työhuoneen välisestä seinästä löytyi piilotettu ovi! Oven reunassa, kahvan kohdalla oli kaksi sormen paksuista reikää, jotka oli täytetty vessapaperilla! :D


Pelkästään olkkarista löytyi viittä erilaista tapettia, päällekkäin tietysti. Täytyy varmaan kasata kaikista tämmösistä löydöistä jonkinsortin taulu... ;)

Kerättiin yhden purkuillan jälkeen kaikki jätteet jätesäkkeihin. Todettiin sen olevan ihan pikkuisen ärsyttävää ja aikaavievää touhua, tietäen että ne kaikki pitäis vielä kantaa autoon ja kuljettaa kaatikselle...joten päätettiin olla säästämättä tässä kohdassa ja tilattiin pihalle roskalava. Nyt kaikki roskat voi heittää suoraan kuistilta lavalle, eikä tarvii enää sen jälkeen niihin kajota. Purkaminen muuttui justiinsa vähän mukavemmaksi ja helpommaksi!

Tapettilöytöjen ohella tein toisenkin mahtavan löydön: tutkittiin erään tuttuakin tutumman rakennusinsinööri- & "terve talo -professorin" kanssa välipohjan rakenteita. Siirrettiin yksi lattialauta ullakolla sivuun ja kaivoin purua kuin koira, jotta nähtäisiin, kuinka paksut palkit kannattelee yläkertaa. Puru osoittautui erittäin hyväkuntoiseksi, kuivaksi ja terveeksi. Ja se oli paikallaan erittäin tiiviisti. Noin 20cm syvyydessä totesin, että palkin alaosassa on ympärillä käytetty sanomalehteä. Repäisin (näkemättä mitään) sanomalehdestä palan ja kuinka ollakaan, käteen jäi juuri se sanomalehden osa, jossa on päivämäärä! Kellastunut lehti on ilmestynyt talon rakentamisvuonna ja toiminut jonkinlaisena eristeenä/purusulkuna (onko se edes sana?? :D). Nähtäväksi jää, mitä kaikkea muuta talon rakenteista vielä löytyy!


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Lähtötilanne

Keittiö
Keittiö

Eteinen

Alakerran wc

Olohuone, tuleva työhuone. Ikkunat pihalle päin

Veranta

Portaat ylös lähtee verannalta. Jonakin päivänä käännetään ne luultavasti eteiseen.

Portaat ylös

Yläkerran wc

Yläkerrassa on minikokoinen retrokeittiö

Kellarista. Edessä lämmönjakohuone, vasemmalla kylppärin ovi ja oikealla käytävämäinen huone autotallin ovelle.

Pukuhuone, kylppäri ja sauna.

Sauna

Varasto/askartelutila, autotallin ovi

Näitä kaappeja riittää. Kuka haluaa?

Keittiön kulmasta. Kaikki purkuun!

Kaupantekopäivänä, shampanjalasit kourassa, lensi ensimmäinen vasara seinään. ;)
Remontti on aloitettu! Jee!
Näistä kuvista ehkä voi todeta, että tekemistä riittää! Tarkoitus olisi remontoida sisällä kaikki huoneet, ulkovuori ja katto on remontoitu noin viisi vuotta sitten. Aloitamme keskikerroksesta ja asumme sillä välin yläkerrassa. Asuinkerroksen valmistuttua siirrämme itsemme ja tavaramme sinne ja remontoimme yläkerran. Viimeiseksi sitten kellari, jonne tulee uudet pesu- ja saunatilat ja kodinhoitohuone. Pintojen uudistamisen ohella vaihtoon menee myös putket ja viemärit, sähköt, portaat, lämmityssysteemit ja talon parille sivulle kaivetaan salaojat. Eikä siinä vielä kaikki. Osa ikkunoista menee vaihtoon (osa on jo uusittu?), asuinkerroksesta kaadetaan kaksi seinää ja rakennetaan yksi uusi, yläkerrassa laajennetaan ullakoille ja wc uudistetaan niin, että sinne tulee suihku. Jonakin päivänä pihalle nousee terassi ja autotalli! Hehhehhe. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa??

Katsotaan, koska tämä projekti on valmis. Vai onko koskaan! Haaste on otettu vastaan. :)